RAKENNUS MAN TYÖNANTAJANA

RAKENNUS MAN TYÖNANTAJANA

Rakennus MAN:in toiminnan lähtökohtana on olla hyvä työpaikka sekä itselle että muille. Meille tärkeää on hyvä ryhmähenki, aktiivinen asenne työntekoon sekä halu kehittyä.

Meillä työskentelee betonialan huippuosaajia ja koulutamme mieluusti potentiaalisista työntekijöistä uusia alan ammattilaisia.

Henkilöstön hyvinvointi on meille tärkeä arvo, johon panostamme mm. yhteisillä harrastuksilla ja matkoilla.

- MITÄ TARJOAMME -

HARRASTAMINEN

Harrastamme ja teemme asioita yhdessä myös työajan ulkopuolella. Tiloistamme löytyy mm. kuntosali ja mukavat sosiaalitilat.

HYVÄ TYÖPAIKKA

Tärkeimpiä arvojamme on olla hyvä työpaikka sekä itselle että muille.

ULKOMAANMATKAT

Reissaamme yhdessä. Viimeisimmät matkamme olivat helmikuussa 2019 Thaimaahan ja maaliskuussa 2022 Leville.

HAE MEILLE TÖIHIN

Olemme kiinnostuneita uusista työntekijöistä, joten jätä rohkeasti avoin hakemus. Ethän kuitenkaan pahastu, mikäli emme juuri nyt palaa – tällöin meillä ei tällä hetkellä ole tarvetta uusille tekijöille.